Tuonosten Sukuseura

Tervetuloa Tuonosten Sukuseuran sivuille!

Suvun taloista Rantala

Rantalan pääräkennus rakennettiin 1870-luvun lopulla. Siis parikymmentä vuotta Höytiäisen laskun jälkeen.

 

 

Paljakkavaara

Paljakkavaara Polvijärven Horsmanahossa. Korvautui uudella talolla 1960-luvulla.

Tuurikan navetta

Petrovaaran Tuurikka on vanha Tuonosten asuinpaikka.

 

Seminaarit

Sähköposti Tulosta PDF

Ensimmäisessä  Ellinpäivän sukuseminaarissa 12.7.2008 Nunnanlahden Tulikivessä käsittelimme suvun tutkimisen perusteita sukututkija Mikko Strangin opastamana. Tuonosten juuriin loimme yleissilmäyksen sekä tutustuimme sukujutut-ohjelmaan suku-/perhetietojen järjestämiseksi ja tallentamiseksi.

Kakkosseminaarissa nyt tänä vuonna asiantuntijamme Tuula Kiiski Joensuusta perehdytti seminaarilaiset ortodoksitaustaisten henkilöiden tietojen etsintään. Kuvagalleriassa on Helena Romppasen 15.7.09 sanomalehti Karjalaisessa ollut selostus tilaisuudesta.
Tuonosilla on vahva ortodoksitausta. Esi-isiämme siirtyi 1600-luvulla Kustaa II Adolfin ajan luterilaistamisaallon alta rajan taakse Venäjälle. Venäjän kielisten kirkonkirjojen henkilötiedot ovat tällä hetkellä tutkijoiden ulottumattomissa Pietarissa. Paras käytettävissä oleva tieto löytyy ao. teoksista. Lista Tuula Kiiskeltä.

  1. Veijo Saloheimo (toim.), Bezhetskin ylängön karjalaisluettelo vuosilta 1650-1651. Joensuun yliopisto. Karjalan tutkimuslaitoksen monisteita. N:o 5/1992. Joensuun yliopiston monistuskeskus 1992.
  2. Veijo Saloheimo, Itäsuomalaista liikkuvuutta 1600-luvulla. Savosta ja Viipurin-Karjalasta poismuuttaneita. Suomen Sukututkimusseuran julkaisuja 46.
  3. Veijo Saloheimo (toim.), Käkisalmen läänistä ja Inkerinmaalta ruptuurin aikana 1656-58 paenneet ja poisviedyt. Historian tutkimuksia. Joensuun yliopisto, Humanistinen tiedekunta. N:o 11. Joensuu 1995. Joensuun yliopiston monistuskeskus 1995.
  4. Inkerinmaalta ja Käkisalmen läänistä paenneita vuosina 1618-1655. Toimittanut Veijo Saloheimo. Historian tutkimuksia 19. Joensuun yliopiston humanistinen tiedekunta 1999. Joensuun yliopistopaino. Joensuu 1999.
  5. Timo-Ilkka Antikainen ja Jukka Partanen (toim.), Liikkuvuutta suurvallan paineessa. Historian tutkimuksia. Joensuun yliopisto, Humanistinen tiedekunta. N:o 13. Joensuu 1996. Joensuun yliopiston monistuskeskus. Joensuu 1996.
  6. Veijo Saloheimo, Itäsuomalaista liikkuvuutta 1600-luvulla. Savosta ja Viipurin-Karjalasta poismuuttaneita. Suomen Sukututkimusseuran julkaisuja 46.
  7. Veijo Saloheimo (toim.), Käkisalmen läänistä ja Inkerinmaalta ruptuurin aikana 1656-58 paenneet ja poisviedyt. Historian tutkimuksia. Joensuun yliopisto, Humanistinen tiedekunta. N:o 11. Joensuu 1995. Joensuun yliopiston monistuskeskus 1995.
  8. Inkerinmaalta ja Käkisalmen läänistä paenneita vuosina 1618-1655. Toimittanut Veijo Saloheimo. Historian tutkimuksia 19. Joensuun yliopiston humanistinen tiedekunta 1999. Joensuun yliopistopaino. Joensuu 1999.
  9. Timo-Ilkka Antikainen ja Jukka Partanen (toim.), Liikkuvuutta suurvallan paineessa. Historian tutkimuksia. Joensuun yliopisto, Humanistinen tiedekunta. N:o 13. Joensuu 1996. Joensuun yliopiston monistuskeskus. Joensuu 1996.
Viimeksi päivitetty ( 24.04.2010 08:36 )  
You are here: Home Extensions

Ota Yhteyttä

Tämän moduulin nimi on "Ota Yhteyttä".

  • Add: #30-05 - Building T34 - Trung Hoa Nhan Chinh - Ha Noi
  • Phone: (+844) 2212820
  • Fax: (+844) 2212821
  • Website: www.joomlart.com